Rytmix on vuonna 1981 perustettu tanssiyhtye.
Ensimmäinen suuren suosion saavuttanut esiintyminen järjestettiin
Lastenklinikan, osasto 10 potilaiden hyväksi, ja vielä tänä päivänäkin
yritämme jakaa musiikillista iloa vuosittain esiintymällä
mahdollisuuksien
mukaan lasten, vanhusten ja vammaisten hyväksi.
Yhtyeessä on vuosien kuluessa soittanut 14 eri henkilöä.
Rytmix on pääosin orientoitunut tanssimusiikkiin ja niinpä orkesterille
on leimaa antavaa rytmikäs, tanssittava musiikki. Repertuaariin on
kuulunut
kaikkea, pelimannimusiikista rokkiin.
1980 –luvulla orkesteri vastasi musiikista Sjundeå Uf:n kaikissa
musiikkiteatteri-
esityksissä, mm. Iskelmäkavaljeeri, musikaali Oklahoma, musikaali
Viulunsoittaja Katolla
sekä ”Klas Klattermus”. Yhteensä näitä esiintymisiä oli n. 100, joista
2 revyitä.
Orkesterin matkan varrelle on mahtunut esiintymisiä yli 1500 niin
konserttisaleissa,
seurantaloilla, tanssipaikoilla, ravintoloissa, kylpylähotellien
estraadeilla,
kuin myös yksityistilaisuuksissa, pääosin Etelä-Suomessa, Ahvenanmaalla
sekä
Ruotsissa. Naapurimaassamme esiintymisiä on ollut mm. Norrköpingissä,
Fagerstassa, Hallstahammarissa, sekä Tukholmassa, yhteensä 8.
Tanssiyhtye Rytmix haluaa julkituoda lämpimät kiitokset kaikille niille
henkilöille,
jotka ovat myötävaikuttaneet siihen, että toimintamme on ollut
mahdollista, sekä
erityisesti kiitos fantastiselle yleisölle, jolle Rytmix on saanut
vuosien varrella
esiintyä.
Kiitos musiikin ystävät!